Metsäalan perustutkinto

Kiinnostaako metsätalous vai metsäenergia?

Metsätalouden perustutkinnosta on ammattiopisto Liviassa tarjolla kaksi koulutusohjelmaa:

1. Metsätalouden koulutusohjelmasta valmistunut metsuri-metsäpalvelujen tuottaja osaa tehdä metsänhoito-, luonnonhoito- ja puunkorjuutöitä erilaisissa kohteissa, osaa ottaa huomioon työssään luonnonsuojelulliset sekä maiseman- ja ympäristöhoidolliset vaatimukset. Lisäksi hän syventää osaamistaan sellaisten valinnaisten opintojen avulla, jotka hän kokee tulevan työnkuvansa kannalta tarpeellisiksi. Opintojen lähtökohtana on mahdollisuus toimia valmistuttuaan yrittäjänä.

2. Metsäenergian tuottannon koulutusohjelman käynyt metsäenergian tuottaja osaa suunnitella, korjata ja varastoida suuntautumisensa mukaisesti energiapuuta tai turve-energiaa. Hän osaa tehdä energiapuun korjuussa tai turvetuotannossa käytettävien koneiden huolto- ja kunnossapitotyöt. Hän osaa toimia kestävän kehityksen periaatteiden sekä yrityksen laatu- ja toimintajärjestelmän mukaisesti. Turvetuotantoon suuntautunut opiskelija osaa tehdä myös turvetuotantoalueen kunnostustyöt sekä valmistella tuotantoalueen jälkikäyttöön.

Metsätalouden perustutkinto suoritetaan peruskoulupohjalta kolmessa vuodessa. Toisen asteen tutkinnon suorittaneet voivat lyhentää opintojaan vähintään 30 opintoviikon verran. Lisäksi aikaisemmat opinnot ja työkokemus voidaan ottaa huomioon opiskeluaikaa lyhentävinä tekijöinä. Koulutusohjelmassa yrittäjyys on integroitu opintoihin. Tutkinto on laajuudeltaan 120 opintoviikkoa. Ammatillisiin opintoihin sisältyy vähintään 20 opintoviikon työssäoppiminen. Ammattiosaamisen näytöt kuuluvat opintoihin.

KOULUTUSOHJELMIEN RAKENNE

Kaikille pakolliset ammatilliset osat 20 ov:
• Metsien hoito ja puunkorjuu 20 ov

Metsätalouden koulutusohjelma, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja, 70 ov

• Metsänhoito- ja puunkorjuupalvelut 40 ov TAI
• Metsäluontopalvelut 40 ov

Valinnaiset opinnot, valittava vähintään 30 ov:
• Metsätiedon keruu ja sen hyödyntäminen 10 ov
• Pienkoneiden myynti, huolto ja korjaus 10 ov
• Metsätraktoreiden käyttö 10 ov
• Puun jatkojalostus 10 ov
• Metsäenergian hankinta 10 ov
• Erikoispuiden kaato- ja hoitopalvelut 10 ov
• Luontomatkailu 5 ov
• Metsästysmatkailu 5 ov
• Kalastusmatkailu 5 ov
• Metsänhoitotyöt 10 ov
• Yrityksen johtaminen 5 ov
• Kaikille valinnaiset 0 – 10 ov, muut valinnaiset osat 0 - 10 ov

Metsäenergian tuotannon koulutusohjelma, metsäenergian tuottaja, 70 ov

• Metsäenergiaraaka-aineen hankinta ja käyttö 20 ov
• Energiapuun korjuu 30 ov tai
• Turvetuotanto ja varastointi 30 ov

Valinnaiset opinnot, valittava vähintään 20 ov:
• Koneellinen puunkorjuu 10 ov
• Energiapuun jalostus 10 ov
• Lämpölaitoksen käyttö, hoito ja huolto 10 ov
• Turvetuotanto 10 ov
• Lyhytkiertoviljely 10 ov
• Kaikille valinnaiset 0 – 10 ov, muut valinnaiset osat 0 - 10 ov

Lisäksi perustutkintoon kuuluu:

Ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat  20 ov (äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka jne.)

Vapaasti valittavat osat 10 ov

Jatkomahdollisuudet

Metsäalan perustutkinnon suorittaneet voivat jatkaa metsäalan opintoja mm. ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin, esim. metsäkoneasentajaksi.
Metsäalan perustutkinto antaa yleisen jatko-opinto kelpoisuuden, joka antaa mahdollisuuden jatkaa opintoja tiede- ja ammattikorkeakoulussa, esim. metsätalousinsinööriksi.

Ajankohta: 

Aloitus vuosittain elokuussa.

Osaamisala/koulutusohjelma: 
Metsuri-metsäpalvelujen tuottaja
Metsäenergian tuottaja
Hakeminen: 

Koulutukseen hakeudutaan kevään yhteishaun kautta, tämän jälkeen kesän täydennyshaussa ja sen jälkeen vapaamuotoisella hakemuksella.

Lisätietoja: 

Metsätiiminvetäjä Osmo Haataja puh. 050 3039 826 , opo Tiina-Liisa Lehtinen 050 3039 806 ja opintosihteeri Marja-Leena Suomi 050 3039 833 tai sähköpostitse: etunimi.sukunimi@livia.fi
 

Koulutuksen hinta: 

Perustutkinto on maksuton.


Ammattiopisto Livia © 2013