Valmistuneen opiskelijan puheenvuoro

Luonnonvaratuottajaksi Liviasta valmistuneen Päivi Vaseniuksen haastattelu sai opettajien silmät kostumaan. Miten merkityksellinen ja oivalluttava kahden vuoden opintojakso voikaan olla.

Mikä on ollut parasta Luonnonvaratuottajan opinnoissa?

Päivi: Opintojen ehdottomasti mullistavin kokemus oli lähiympäristön näkeminen uudella tavalla.  Vuosikausia olen katsellut rantapolun tuttuja puita, kasveja, lintuja ja eläimiä.  Nyt ne ikään kuin paljastivat salaisuutensa: miten ja miksi ne ovat yhteydessä toisiinsa ja mitä ne kertovat juuri tästä paikasta ja sen historiasta. Tuntuu, kuin olisi saanut uuden aistin tai joku sytyttänyt valon pimeään huoneeseen!

Tällainen kokemus synnytti vahvan tarpeen huolehtia luonnon monimuotoisuudesta ja arvioida myös omaa toimintaa ja sen seurauksia tässä monimutkaisessa kokonaisuudessa. Koulutus antoi eväitä pohtia luonnonvaratuottajana toimimista saaristossa: millainen toiminta / tuote / palvelu olisi ekologisesti, eettisesti sekä kulttuurisesti kestävää ja mahdollistaisiko se myös taloudellisesti elämisen saaristossa. Tietoisuuden lisääminen ja ihmisten luontosuhteen parantaminen tuntuvat tällä hetkellä tärkeiltä asioilta, kun sulattelen opintokokonaisuutta ja puntaroin tulevaisuuden suunnitelmia. Olen nyt mukana Saaristomeren biosfäärilähettiläskoulutuksessa.

Nautin valtavasti oppimisen ilosta! Ennen opintojen alkua jännitin kovasti, miten viisikymppinen täti-ihminen mahtaa koulun penkille asettua. Opetus oli kuitenkin hyvin käytännönläheistä ja koin, että uusien oppien ja elämänkokemuksen yhdistäminen oli erittäin hedelmällistä. Motivoituneet opettajat innostivat omatoimiseen harrastamiseen, johon kotiväkikin ”pääsi” vahvasti osalliseksi. Keittiö nimettiin perheen toimesta noitakeittiöksi, jossa porisevat hillot, väriliemet ja uutokset. Oman lisänsä keittiön yrttiseen tuoksumaailmaan antavat fermentointi- ja hapatuskokeilut.

Erittäin antoisaa olivat myös opiskelukavereiden kanssa jaetut tiedot, taidot ja kokemukset; jokaisella meistä oli omat näkemyksemme ja osaamisemme jaettavana.

Mitä uutta opinnot ovat tuoneet?

Päivi: Ensimmäisen vuoden peruspaketti lajeista, elinympäristöistä sekä kestävästä kehityksestä olivat tukeva pohja toisen vuoden valinnaisten aineiden reseptien kokeiluun ja kehittämiseen. Opintojen myötä heräsi myös henkiin vanha rakkaus luonnonväreillä värjäämiseen. Neule, jonka langat on värjätty kotipihan kasveilla tuntuu lämmittävän myös mieltä. On hauska leikitellä ajatuksella, että kasvien hyvät ominaisuudet kulkisivat neuleessa mukana.

Opinnot sisälsivät paljon tietoa luonnonvarojen tuotteistamisesta sekä luonnontuotemarkkinoista. Tieto luo ammattimaisen suhtautumistavan erilaisia luonnontuotteita kohtaan ja mahdollistaa kriittisenkin tarkastelun luonnontuoteyritysten ja niiden markkinoinnin suhteen. ”Kaikki ei ole vihreää, joka kiiltää.” Lukuisat yritysvierailut antoivat konkretiaa oman yrityksen suunnitteluun ja erilaisiin sovelluksiin sekä tietokantoihin tutustumisen myötä sai työkaluja lisätiedon hankkimiseen.

Kenelle suosittelisit opintoja?

Päivi: Jokaiselle, joka on kiinnostunut ympäristön hyvinvoinnista: elinympäristöjen tuntemisen ja kestävän kehityksen perusteet tulisi olla kansalaisvelvollisuus.

Ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet perinteisistä työtavoista ja menetelmistä. Mielestäni on kulttuurisesti tärkeää, että tiedot ja taidot esim. petun ja mahlan hyödyntämisestä, juurileivonnan ja hapattamisen saloista tai yrttien vaikuttavista ominaisuuksista säilyvät. Tuorlan kaltainen oppilaitos on tärkeässä asemassa tällaisen perinnetiedon säilyttäjänä ja jakajana.

Opinnot ovat varsin antoisat myös uusien luontolähtöisten tuotteiden ja palvelujen kehittelijälle ja omaa yritystä suunnittelevalle.

Tuorla on hyvä paikka ihmiselle, jonka elämä on muutoksessa tai ihmiselle joka kaipaa muutosta elämäänsä. Historiallinen kartanomiljöö rakennuksineen, puutarhoineen ja ympäröivine luontoineen antaa rauhoittavan hengähdyspaikan oppia uutta ja sulatella vanhaa. Se voi toimia happihyppynä arjen keskellä tai ponnahduslautana johonkin aivan uuteen. (Lisäksi sieltä saa erittäin maistuvaa ruokaa, kiitos keittiö!)

Vaarana on kuitenkin keräilijägeenin herääminen; äkkiä nurmikkoa ei enää leikatakaan ja metsäretket venyvät koko päivän mittaisiksi. Kaikki mahdollinen pihalta ja metsästä pikkelöidään, mehustetaan, hillotaan ja fermentoidaan. Kuivuri hurisee ja uusille pakastimille löytyy kummasti aina tilaa!