Kierrätysalalla kuhisee – Marika työllistyi suoraan Livian koulutuksesta

Kierrätysalalla kuhisee – Marika työllistyi suoraan Livian koulutuksesta
Kun Marika Isoheiko pohti alan vaihtoa ja ympäristöasiat kiinnostivat, hän rohkaistui ajattelemaan, voisiko niitä tehdä myös työkseen.
– Selvittelin asiaa ja löysin Livian, josta en aiemmin tiennyt mitään. Täällä oli alkamassa aivan uusi tutkinto jäte- ja kierrätysalalle. Se herätti mielenkiinnon ja hain koulutukseen, Marika kertoo.

Ympäristönhuoltajan koulutus pureutuu jätehuollon tehtävissä tarvittaviin tietoihin ja taitoihin ja avaa näkymiä nopeasti kehittyvään kierrätyksen maailmaan.

Koulussa ja töissä, käytäntö ja teoria vuorottelevat
Opetuksen tyyssija on Tuorlan kampus, ja siellä perehdytään ensimmäisenä vuotena jätemateriaaleihin, vaarallisiin jätteisiin ja opitaan tekemään jätehuoltosuunnitelma. Yhdessä muiden ympäristöalan opiskelijoiden kanssa liikutaan luonnossa, opitaan monimuotoisuudesta ja kestävästä kehityksestä.

Koulun penkki ei ehdi kuitenkaan kauaa kulua, sillä kursseihin kuuluu myös yritysvierailuja ja jo ensimmäisen vuoden keväällä lähdetään harjoitteluun.
– Minulla oli mahdollisuus mennä erilaisiin harjoittelupaikkoihin. Halusin oppia alasta mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti. Olin kierrätyskeskuksessa, Lounais-Suomen Jätehuollon tekstiilinlajittelussa ja Topinojan jäteasemalla. Teoriaopetus ja käytännön työt tukivat toisiaan, ja harjoittelun kautta pääsin vielä syventämään koulussa opittuja asioita, Marika kertaa.

Opiskelijasta osaajaksi – mieluinen työpaikka löytyi nopeasti
Varsinais-Suomi on tekstiilikäsittelyn ykkösmaakunta, sillä täällä muualta maasta kerätyistä risoista vaatteista ja muusta tekstiilistä valmistetaan uutta kuitua.

Lajitteluun ja prosessointiin tarvitaan monenlaista osaamista. Niinpä Marikakin oli jo toisena opiskeluvuotenaan kertomassa asiantuntevasti uusille opiskelijoille, miten erilaiset tekstiilimateriaalit erottaa toisistaan, mihin niitä voidaan käyttää, ja miltä näyttää pikamuodin maailma tekstiilinlajittelijan silmin.

Kun harjoittelut eli työssäoppimisjaksot kääntyivät loppupuolelle, ala imaisi uuden, innokkaan osaajan palkkatyöhön. Oma paikka löytyi Lounais-Suomen Jätehuollosta, Topinojan jäteasemalta, jossa Marika vastaanottaa kuormia ja neuvoo asiakkaita.
– Pidän ulkona työskentelystä ja saan toteuttaa koulutustani hyvin, kun neuvon ja ohjaan asiakkaita lajittelun askeleissa. Työilmapiiri on kiva ja kannustava ja päivät kuluvat nopeasti, Marika toteaa iloisesti.

Liviasta alku omalle polulle kierrätysammattilaiseksi
Kaksi vuotta Liviassa kuluivat vauhdilla ja koulusta jäi kasa hyviä muistoja.
– Opiskelu on ollut mielenkiintoista ja monipuolista. Uusien asioiden oppiminen, koulukaverit ja kaikki luontoon ja ympäristöön liittyvät asiat ovat olleet sitä, mitä tulin hakemaan. Tuorlan miljöö on hyvin hoidettu ja luonto on lähellä. Koulussa on hyvä, ilmainen asuntola ja ruokalan päivittäin tarjoama lounas herkullista, Marika hehkuttaa.

Jos luonto, ympäristö ja kierrätys kiinnostavat ja toiveissa on saada niistä ammatti, Marika kannustaa lämpimästi hakemaan Livian ympäristonhuoltajan koulutukseen.
– Tälle alalle voi työllistyä hyvinkin erilaisiin paikkoihin. Kannattaa pohtia, mikä itseä kiinnostaa ja lähteä rakentamaan sitä omaa polkua kohti kierrätyksen moniosaajaa, Marika tsemppaa.